NUORISOTILAT SULJETTUINA HELSINGISSÄ 31.1.2021 ASTI.

PÄIVITYS 7.1.2021: Nuorisotilat Helsingissä kiinni 31.1.2021 asti.

PÄIVITYS 11.12.2020: Nuorisotilat Helsingissä kiinni 10.1.2021 asti.


Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kertoi perjantaina 27.11. uusista suosituksista ja rajoituksista korona-epidemian leviämisen hillitsemiseksi.  Nuorisotilat, sisäliikuntapaikat, kulttuurikeskukset ja museot suljetaan maanantaista 30.11. alkaen Helsingissä kolmeksi viikoksi eli 20.12. saakka. 

Kaikki nuorisotiloissa järjestettävät tilaisuudet ja tapahtumat on peruttu rajoituskauden ajaksi. Peruutus koskee nuorisotilojen avointa toimintaa sekä kaikkia harrastuksia ja kerhoja, esityksiä ja tapahtumia ja muita yleisötilaisuuksia sekä sisällä että ulkona. 

Nuorisopalvelut keskittyvät seuraavan kolmen viikon ajan erityisesti digitaaliseen- ja jalkautuvaan nuorisotyöhön sekä auttavat erityistä tukea tarvitsevia nuoria. Rajoituskauden aikana nuorisotyöntekijämme ovat tavoitettavissa mm. somessa ja puhelimitse, yhteystiedot löytyvät tältä nettisivulta. Ole rohkeasti yhteydessä ja seuraa somessa järjestettyä ohjelmaa!